Carleen päiväkirja

Carlee seisoi maneesin keskellä ruskea estesatula pinkin huovan päällä selässään ja syänpehmusteinen meksikolainen turpahihna suitsissaan, katsellen minua odottavasti. Puomit nousivat kannakkeille, kun rakensin täydellä tohinalla meille esterataa maneesiin, oli ehkä vähän riskialtista pitää hopeanmustaa vapaana, kun tallille oli muuttanut viimeaikoina paljon uusia ihmisiä hevosineen, mutta tiesin, ettei tamma siitä mihinkään liikkunut ennen lupaa.
Pystyn valmistuttua silmäilin vielä aikaansaannostani, viiden pystyn jumppasarja yhdellä sivulla ja kaksi okseria, yksi pysty ja yksi ristikko taktisesti aseteltu loppuun maneesiin.

Kävelin Carleen luokse ja annoin sille heppanamin taskustani. Se katosi parempiin suihin alta aikayksikön ja sain kiitokseksi tyytyväisen ilmeen tamman kasvoille. Sekin alkoi olla jo vanha, kisaura jo takanapäin ja tamman käytös oli kyllä rauhoittunut suuresti iän myötä, luojan kiitos. Nyt sain sitten koulia Kaajapuroilla asuvaa Cariadia senkin edestä, onneksi sillä oli hieman edes enemmän järkeä päässään, kuin mitä emällään oli ollut siinä iässä.
Laskin jalustimet alas ja kiristin vielä satulavyön kuluneisiin reikiin, jonka jälkeen tottuneesti hyppäsin mustan tamman selkään ja asettelin jalkani jalustimiin. Naksautin kieltäni, jolloin siirryimme reipastahtiseen käyntiin. Annoin ohjien levätä kaulalla ja käytin painoapuja ohjatakseni kulkusuunnan haluamaani suuntaan.

Alkuverryttelyiden jälkeen lähdimme hyppäämään, ensin ristikkoa pari kertaa ja sitten muitakin esteitä. Carlee innostui selkeästi, mutta kyllä siitä huomasi miten ikä oli muuttanut askelluksen hieman verkkaisemmaksi ja käytöksen rauhallisemmaksi. Esteetkään eivät enää kivunneet tolppien päihin, vaan pysyttelivät korkeimmillaan siinä 120cm tienoilla.

Jumppaesteellä ollessamme maneesin ovi kävi ja tallista tuli ratsukko maneesiin. Carlee ei häiriintynyt tapahtuneesta, vaan jatkoi esteet loppuun ja heitti vielä olemattoman pienen ilopukin sarjan jälkeen. Nostin katseeni ylös ja näin Gabriellan ja Ekon ilmestyneen maneesin keskelle.
"Moikka", huikkasin ja sain tervehdyksen takaisin hymyn kera. Carleen karvapeite oli kevyen hien peitossa, joten oli hyvä lopettaa siihen hypyt. Loppuverryttelyn tein huolellisesti, jotta tamman lihakset ehtivät palautumaan kunnolla.

"Jätänkö esteet vai korjaanko pois?" kysyin ravityöskentelyyn keskittyneeltä ratsukolta.
"Jätä vaan, kiitos", kuului vastaus. Nyökkäsin hymyillen ja talutin hopeanmustan takaisin talliin. Se saisi kyllä extraporkkanat iltaruokiensa sekaan, se oli ollut niin hienosti.