Niilo Runola

"Lahjakas poika."
"Niinkö sinusta?"
"Niin. Kehittyy nopeasti. Voisi minusta harkita omaakin hevosta. Kyllä me täällä Niiloa opetetaan, mutta onhan se erilaista oman hevosen kanssa."
"Tarkoitatko - ettäkö meidän Niilolle oma hevonen?"
"Juu, hyvästähän se nuorelle olisi. Eivät kerkeä pahantekoon, kun ovat talleilla. Vaikka eihän Niilo tietysti muutenkaan, mutta, niin. Se voisi päästä pitkällekin, jos saisi hevosen. Tuolla se nyt ratsastaa pikkulikasta asti hevostelleillen friidujen kanssa, vaikka eihän sillä ole kokemusta vielä puoliakaan siitä kuin noilla muilla. Lahjakas se on."

Niilo on hyvä poika. Se on hyväluontoinen ja hyvästä perheestä ja sillä on hyviä harrastuksia ja ihan hyviä mielipiteitä, vaikka ei sillä kyllä oikeastaan kovin montaa mielipidettä ole. Hyviä ystäviäkin sillä on, ei niitäkään montaa, ja tuttuja, ja harrastuskavereita sillä on paljon, koska se harrastaa koko ajan: musiikkiopistossa selloa ja talleilla hevosia. Partion se sai jo lopettaa, koska piti jäädä aikaa opiskeluillekin.

Niilon isä on liikunnan ja terveystiedon aineenopettaja, ja siksi Niilo on kokeillut läpi noin tusinan tusinaa harrastusta. Pitää liikkua, jotta pysyy terveenä. Terveys on kaiken perusta. Niilo vaan ei koskaan löytänyt itselleen sopivaa lajia, kunnes se puolivahingossa ajautui hevostalleille ja ryhtyi ratsastamaan. Ei ole helppo paikka aloittaa ratsastusharrastusta juuri yläasteelle siirtymäisillään olevana poikasena, mutta Niilo se vaan jaksoi porskuttaa. Se kävi tallilla kaikessa hiljaisuudessa, ja vähitellen irvileuat lakkasivat louskuttamasta. Eivät jaksaneet, kun kiusoittelu ei tepsinyt.

Niilosta tuli nopeasti sellainen tavallisen hyvä ratsastaja. Ratsastuksenopettaja Maikku myhäili tyytyväisenä, kun poika kehittyi kehittymistään ja hyppäsi kuuliaisesti vireämmilläkin ratsuilla. Viisi vuotta ratsastettuaan Niilo oli jo kylliksi taitava, että opettaja kävi vanhempien puheille.

Vanhemmat päättivät ostaa Niilolle oman hevosen. Niilo ei päättänyt mitään. Niilo myöntyi päätökseen.

Ratsastuksenopettaja oli valintaprosessissa mukana. Maikku itse intoili kovasti Rosengårdin kartanosta, ja sinne Niilo, äiti, iskä sekä Maikku matkasivat hevosia kokeilemaan.

Nehän olivat ihan liian hienoja, ajatteli Niilo, mutta yksi ei ollut. Yksi oli ihan tavallinen hevonen. Se oli merkitön ruunikko, vähän tylsän näköinen, ja sen maha roikkui eikä se ollut kovin lihaksikas. Niilon suupielet nytkähtivät. Hevonen näytti ihan kivalta. Sen varsa oli aika hurja ja meneväinen, mutta tamma itse ei vaikuttanut lainkaan hurjalta.

Alkoi tuskainen odotus: kauppakirjat tehtiin, mutta varsalla oli vielä matkaa vieroitusikään. Vielä hetken aikaa Niilo oli tavallinen teinipoika eikä hevosenomistaja ensinkään.